Back

Hmm... Vuosi sitten vierähti äkkiä ja nyt on hetki taas tarttua kirjoittamisen pyörteeseen.

Olen aloittanut matkan omaan itseen nyt vahvemmin. Kesäkuun 2010 jälkeen tuli väliaikainen pysähdys, jolloin olin turtunut ja eteenpäin pääsy tuntui hankalalta. Tämä kevät taas on tuonut ihmeitä eteen ja tuntui kuin silmien edestä olisi lähtenyt sitä verhonnut sumu.

Olen pääsemässä "sinne". Huomaan itsessäni tiettyä vastustusta. Tahto olisi tavallaan kova, mutta jokin kuitenkin pidättää... Olisi tehtävä päätös! Ehkä se pelottaa; heittäytyminen. Entä jos saankin sen kaiken mitä haluan ja toivon? Pahin pelko ehkä liittyy siihen miten rakkaimmat ihmiset siihen reagoivat. Entä jos se mikä vie itseä eteenpäin saakin toisen loitontumaan? Toisaalta en tähänkään usko. Sydämessä tuntuu kipinä, lämpö, toivo... Usko siihen, että kaikki järjestyy, kunhan itse uskallan ottaa sen ratkaisevan askeleen.

On oltava avoin ja sekös pelottaa henkilöä joka on ollut pienestä pitäen sulkeutunut.. vain yrittänyt selvitä yksin jottei muita vaivaisi. Avointa sydäntä on helpompi satuttaa. Vai menisikö sittenkin toisin? Avoin on vahvempi ja saa enemmän kuin osaa unelmoidakaan.

Vaikein oppi taitaa itselle siis olla muihin, läheisiin tukeutuminen. Ulkopuolisen kanssa on helpompi keskustella tietyistä asioista, koska tunneside ei ole ns sotkemassa, jolloin tämän on myös helpompi nähdä asioiden kaikki puolet.

Ensimmäinen tosipäätös nyt: olen avoin, otan riskin ja uskon, että se kannattaa! <3